Porokylänkatu 29, 75530 Nurmes 045-1616462 sananhelina@sananhelina.fi

Sattuuhan sitä savotassa: Mauri Tervo

15,00 

Viimeisten viiden vuosikymmenen aikana on maailmanmeno kiistattomasti muuttunut kiivaammalla vauhdilla, kuin koskaan ennen ihmiskunnan tiedostetussa historiassa.

Tästä johtuen on yhteiskunta ja sen tärkein osanen, ihmisyksilö, joutunut mukautumaan alati muuttuvaan järjestelmään sellaisella vauhdilla, ettei läheskään jokainen ratas ole osunut sille kuuluvalle paikalle puhumattakaan kaikkien rattaiden synkronoimisesta keskenään koko koneistossa. Tämän edesvastuuttoman hosumisen takia ”sassaroi” kokonaisuus pahan kerran ja kokonaisia tärkeitä koneiston lohkoja on lakannut toimimasta.

Sota- ja pula-ajan jalkoihin v. 1942 syntyneenä katson voivani ottaa kantaa kyseisen aikakauden tapahtumiin. En missään nimessä aiokaan esiintyä varsinaisena historioitsijana, vaan kerron asioista lähinnä omasta näkökulmastani.

Olen pyrkinyt löytämään kertomusteni pohjaksi myös toisiin lähteisiin perustuvaa asiatietoa,  joten kaikki kerrottu ei perustu omiin mielipiteisiini tai muistamisiini.

Toivon näkemysteni ja kokemusteni metsuri, pienviljelijä, pienyrittäjä- akselilla vastaavan keskimäärin muidenkin meikäläisten näkemyksiä.

Älköön kukaan tai mikään taho turhanpäiten loukkaantuko-  tässä sanan- ja julkaisunvapauden luvatussa maassa- elleivät kaikki tässä esittämäni mielipiteet sattuisi olemaan mieluisia.

Tämä kirja ei edusta mitään tyylisuuntaa. Tämä ei ole puhtaasti historiaa, ei kaunokirjallisuutta, eikä lyriikkaa, vaan yksinkertaista arkirealismia, jota olen pyrkinyt kertomaan oman elämänpiirini kieltä käyttäen.

Halua kertoa myös muutamista mieleeni jääneistä ihmisistä sellaisina, kuin itse olen heidät tuntenut tai olen kuullut heistä kerrottavan yleisemmin tai suoranaisten haastattelujen pohjalta.

Lopuksi pyydän saada esittää lämpimät kiitokseni niille yhteisöille ja yksityisille henkilöille, jotka ovat auttaneet luovuttamalla materiaalia käyttööni ja kertomalla tarinoitaan.

Nurmeksessa 27. päivänä marraskuuta 1995

Mauri Tervo

Varasto loppu

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Sattuuhan sitä savotassa: Mauri Tervo”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *